Last Updated on September 12, 2023 by Reham Rushdi Lääketieteellinen tiedekunta, Väestöterveys Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tarjoamme sinulle työympäristön, jossa sinuun luotetaan ja jossa voit hyödyntää osaamistasi, kehittää itseäsi ja tehdä työtä, jolla on merkitystä. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000. Tervetuloa joukkoomme muuttamaan maailmaa! Oulun yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan Väestöterveyden tutkimusyksikköön kuuluva Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus (CERH) hakee kansainväliseen tutkimusprojektiin Projektitutkijaa, joka on suorittanut korkeakoulututkinnon soveltuvalta alalta, kokoaikaiseen projektityöhön aikavälille 1.11.2023 – 30.8.2026 (tai sopimuksen mukaan). CERH tutkii ympäristön riskitekijöiden terveysvaikutuksia. Tutkimuskeskuksen projekteissa työskentelee tutkijoita eri tieteenaloilta, kuten epidemiologiasta ja biostatistiikasta, kliinisestä lääketieteestä, biologiasta, genetiikasta, ympäristötieteistä, maantieteestä ja antropologiasta. Työn kuvaus Tutkimus on osa Euroopan Unionin rahoittamaa kansainvälistä InChildHealth –hanketta, jossa tarkastellaan koulujen sisäilman laadun yhteyttä hengitystieinfektioiden yleisyyteen, astman ja allergisten sairauksien tasapainoon, koulupoissaoloihin ja oppimiseen. Tulet työskentelemään CERH:n johtamassa tutkimusryhmässä, joka toteuttaa 12 kuukauden mittaisen pitkittäisen kohorttitutkimuksen peruskoululaisten keskuudessa Helsingissä. Tutkimusprojektin alussa osallistut tutkimuksen suunnitteluun ja valmisteluun, jolloin työtehtäviin kuuluu tutkimusdokumenttien ja -menetelmien (mm. kyselylomakkeet ja kognitiiviset testit) valmistelua, yhteistyötä Helsingin kaupungin viranomaisten kanssa, hankkeen markkinointia sekä yhteydenpitoa opettajiin. Tammi-helmikuussa 2024 työskentelet Helsingissä, jossa osallistut pilottitutkimuksen toteuttamiseen yhdessä Helsingin peruskoulussa ja elokuusta 2024 lähtien osallistut tutkimusaineiston keräämiseen 10 Helsingin peruskoulussa. Tutkimuksen aikana sinun tehtäviisi kuuluu mm. koululaisten ja heidän vanhempiensa rekrytointi, yhteydenpito heihin sekä kognitiivisten testien suorittaminen. Aineistonkeruuvaiheen jälkeen sinulla on mahdollisuus osallistua epidemiologisen tutkimusaineiston analysointiin ja raportointiin. Tästä työstä voi muodostua väitöskirja. Samalla sinulla on mahdollisuus tehdä yhteistyötä Aalto-yliopiston sisäilmatutkimuksesta vastaavan ryhmän sekä kansainvälisten tutkimusryhmien kanssa eri puolilta Eurooppaa. Vaatimukset Tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa, esim. lääketieteen, terveystieteiden tai kansanterveystieteen alalta. Tohtoritutkinnon suorittaneilla väitöksestä saa olla aikaa korkeintaan viisi vuotta.Sinun tulee työskennellä yksi vuosi (01-02/2024 ja 08/2024-05/2025) HelsingissäOmaat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Kokemus lasten kanssa työskentelystä katsotaan eduksi.Olet motivoitunut, kiinnostunut tutkimustyöstä, aloitteellinen ja ammatillisesti sitoutunutEdellytämme sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksiLisäarvoa tuo kokemus kohortti- tai muusta väestöpohjaisesta tutkimuksestaLisäarvoa tuo pääkaupunkiseututausta ja Helsingin seudun hyvä tuntemus. Tarjoamme Monipuolisen ja mielenkiintoisen tutkimustyön kansainvälisessä ja monitieteellisessä tutkimusryhmässä, jossa on vahva kokemus ympäristöterveyden alan epidemiologisesta tutkimuksesta.Pääset työskentelemään osaavassa, ohjaavassa ja innostavassa työympäristössäMahdollisuuden vierailla toisessa InChildHealth –projektin organisaatiossa (esim. Barcelonassa tai Kööpenhaminassa)Mahdollisuuden suorittaa tohtorin tutkintoLiikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.Merkityksellisen työn ja kansainvälisen toimintakulttuurin, jossa sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa. Palkkaus ja hakeminen Tehtävä on määräaikainen ja ajoittuu 1.11.2023 – 30.8.2026 välille (tai sopimuksen mukaan). Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkkaus sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun henkilökunnan vaativuustasolle MV7-9 ja määräytyy hakijan koulutuksen sekä työkokemuksen mukaan. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2600-3600 EUR/kk. Haethan meille sähköistä hakulomaketta käyttäen viimeistään 30.9.2023. Liitä hakemukseen mukaan TutkintotodistusAnsioluettelo (CV)Hakemus/motivaatiokirje (max 2 sivua)Yhteystiedot 1–4 suosittelijalta Lisätietoja tehtävästä Dosentti Aino Rantala, aino.rantala@oulu.fi, puh. 050 3428478 Professori Jouni Jaakkola, jouni.jaakkola@oulu.fi, puh. 040 6720927 TyösuhdemuotoMääräaikainen yli 6 kuukauttaTyösuhteen luonneKokoaikainenTyön toivottu alkamispvm1.11.2023PalkkaPalkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2600-3600 EUR/kk.Paikkojen lukumäärä1Työllisyysaste100 %PaikkakuntaOulu ja HelsinkiMaakuntaPohjois-PohjanmaaMaaSuomiIlmoitusnumero2023/376YhteysJouni Juha Kalervo Jaakkola, 0406720927Aino Rantala, 0503428478Julkaistu05.09.2023Haku päättyy30.09.2023 Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa Post navigation Yliopistonlehtori, suomen kieli, humanistinen tiedekunta Tutkijatohtori ja/tai väitöskirjatutkija, Horizon Europe -hankkeet, humanistinen tiedekunta